Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Miesaulajat
Naislaulajat
Instrumentalistit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Maija Lehtonen Manfred GräsbeckMaija Lehtonen, urut

Urkutaiteilija Maija Lehtonen on opiskellut Helsingin Konservatoriossa sekä Sibelius-Akatemiassa aineinaan urkujen-, pianon- ja cembalonsoitto. Professori Tauno Äikään johdolla hän suoritti vain 20-vuotiaana urkujensoiton A-tutkinnon ja valmistui ensimmäisenä musiikin maisterina Sibelius-Akatemian solistiselta linjalta vuonna 1985. Samana vuonna hän piti menestyksekkään ensikonsertin Helsingissä. Ulkomailla hän on täydentänyt opintojaan mm. Jon Laukvikin (Stuttgart), Guy Bovet'n (Lausanne) ja Marie-Claire Alainin (Pariisi) johdolla.

Maija Lehtonen on voittanut ensimmäisen palkinnon Lahden pohjoismaisessa urkukilpailussa vuonna 1984 sekä toisen palkinnon Barin kansainvälisessä "Donato Marrone"-urkukilpailussa Italiassa vuonna 1989.

Maija Lehtonen on konsertoinut laajalti kotimaassa ja muissa pohjoismaissa sekä useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Venäjällä. Finland Festivals valitsi hänet ensimmäiseksi ”vuoden nuoreksi taiteilijaksi” vuonna 1988, jolloin hän myös debytoi ensimmäisenä suomalaisena urkurina Lontoon kuulussa Royal Festival Hallissa. Lukuisiin radio- ja televisioesiintymisiin kuuluu Norddeutscher Rundfunkin ja Yleisradion yhteistyönä tuottama filmi ”Die finnische Orgellandschaft”, joka herätti laajaa huomiota Saksassa arvostetun ARD-kanavan välityksellä. Maija Lehtonen on erikoistunut italialaisen
säveltäjän Marco Enrico Bossin (1861-1925) urkuteoksiin ja on levyttänyt mm. näitä teoksia saksalaiselle levymerkille Dabringhaus und Grimm. Vuonna 2004 hän piti kolme mestarikurssia konsertteineen Puolassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Kamarimusiikkia Maija Lehtonen soittaa aktiivisesti myös pianistina erityisesti puolisonsa viulutaiteilija Manfred Gräsbäckin kanssa. Maija Lehtonen toimii Oulun seudun ammattikorkeakoulun urkumusiikin lehtorina.

Manfred Gräsbeck, viulu

Viulutaitelija Manfred Gräseck kuuluu Skandinavian huomattavimpiin viulisteihin. Hän opiskeli Turun Konservatoriossa ja valmistui myöhemmin Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi. Ulkomailla hän oli Christian Ferras'n "élève personnel" Pariisissa (1971-1978) ja jatko-opiskelijana Kiovan Tshaikovski-Konservatoriossa prof. Olga Parhomenkon johdolla (1978-1981). Vuonna 1977 hän voitti 1. palkinnon Pohjoismaisissa Viulukilpailuissa Vesteråsissa, Ruotsissa, ja menestyi kansainvälisissä kilpailuissa Tibor Varga (Sion) ja Jean Sibelius (Helsinki).

Vilkkaasta musiikkitoiminnasta sekä soolo- että kamariesiintymisten lisäksi mainittakoon yli 100 esitystä orkesterin kanssa Euroopassa.
Manfred Gräsbeckin ohjelmistoon kuuluu yli 60 viulukonserttoa, joista tärkeä osa ovat pohjoismaisten säveltäjien kantaesityksiä.

Manfred Gräsbeck on levyttänyt skandinaavisille ja amerikkalaisille levymerkeille (Bis, Finlandia, Mils, Quattro corde, CRI, Fuga jne.) ja tehnyt lukuisia radio- ja TV - ohjelmia, sekä kotimaassa, että ulkomailla. Hänen sävellysluetteloonsa kuuluu mm. 7 sinfoniaa, 6 viulukonserttoa sekä kamari- ja elokuvamusiikkia.

Vuonna 1982 Manfred Gräsbeck kiinnitettiin Suomen Kansallisoopperan 1. konserttimestariksi. Vuonna 1986 hän perusti Maija Lehtosen kanssa duon, joka on levyttänyt kymmenkunta levyä, joista tuorein on "Kreisler with love".

Kesällä 2005 Manfred Gräsbäck konsertoi Reykjavikissa. Hän on ollut Reykjavikissa myös vuonna 1986, jolloin hän esitti säveltäjä Kalevi Ahon viulukonserton Reykjavikin sinfoniaorkesterin solisistina, kapellimestarina toimi Paul Paulsson.

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi