Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Miesaulajat
Naislaulajat
Instrumentalistit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Ilja Grubert, viulisti

Ilja Grubert menestyi vuoden 1975 Sibelius-viulukilpailuissa ja on siitä lähtien vieraillut konsertoimassa Suomessa moneen eri otteeseen. Hän on kysytty sekä resitaali- että orkesterisolistina. Hän on soittanut paljon duokonsertteja mm. pianisti Vladimir Troppin, veljensä Naum Grubertin sekä myös monen suomalaisen pianistin kanssa. Viimeisimpänä yhteistyönään hän on valmistanut konserttiohjelman pianotaiteilija Matti Raekallion kanssa.

Ilja Grubert asuu nykyisin Hollannissa ja konsertoi sieltä käsin Keski-Euroopan lisäksi usein myös USA:ssa, Japanissa ja Kauko-Idässä. Joitakin vuosia sitten hän teki Liettuan filharmonisen orkesterin solistina laajan konserttikiertueen, joka Baltian maiden lisäksi ulottui myös Suomeen.

Erityisen hyvin suomalaisten muistissa ovat Grubertin loistavat taiteelliset tulkinnat Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalien konserteissa. Kuuluisaksi ovat tulleet myös hänen Kuhmossa pitämänsä viulukoulu sekä Suomessa pidetyt viulukurssit, joiden innoittamana moni nuori suomalainen viulisti on lähtenyt hänen oppilaakseen Hollantiin.

Ilja Grubert on tehnyt lukuisia levytyksiä. Kansainvälistä huomiota ja kiitosta ovat saaneet mm. hänen levytyksensä Paganinin viulukonsertosta nro 1 D-duuri Moskovan kamariorkesterin solistina sekä Sibeliuksen viulukonserton ja Bruchin viulukonserton nro 1 levytys Venäjän valtion sinfoniaorkesterin solistina sekä Mjaskovskin ja Vainbergin konsertot Venäjän Filharmonisen orkesterin solistina, kapellimestarina Dmitry Yablonsky (Naxos).

Kotisivut: Ilya Grubert

SEURAAVA KONSERTTI SUOMESSA:

4. - 5.10.2008 Temppeliaukon kirkko, Helsinki

MENNEET:

14. - 17.6.2006 Iitin Musiikkijuhlat

Etelä-Suomen Sanomat, Luukkonen: "Ilja Grubert hehkuu viulunsa voimalla"

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi