Joonatan Rautiola, saksofonisti
Joonatan Rautiola (s. 1983) aloitti musiikinopintonsa vuonna 1990 Länsi-Helsingin Musiikkiopistossa. Vuosina 2000-2004 hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa Pekka Savijoen johdolla ja on asunut vuodesta 2004 Pariissa, jossa opiskeli ensin Nicolas Prostin ja Christian Wirthin oppilaana. Syksystä 2006 hän on opiskellut Pariisin konservatoriossa, ensimmäisenä suomalaisena Claude Delanglen saksofoniluokalla. Kamarimusiikia hän opiskelee Paul Meyerin ja Eric Le Sagen johdolla. Lisäksi hän on osallistunut klassisen saksofonin tunnetuimpien solistien, kuten Jean-Marie Londeixin, Jean-Yves Fourmeaun ja Arno Bornkampin mestarikursseille.
Joonatan Rautiola on esiintynyt mm. Radion Sinfoniaorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan solistina sekä resitaalein ja kamarimuusikkona useissa Euroopan maissa. Viime vuosina hän on esiintynyt yhdessä pianisti Marko Hilpon kanssa mm. New Yorkin Carnegie Hallissa, Ljubljanan Cankarjev Domissa Sloveniassa ja Ireland National Concert Hallissa Dublinissa. Kesällä 2007 hänet valittiin Viitasaaren Musiikin Aika –festivaalin Vuoden nuori taiteilijaksi. Kaudella 2007-2008 Rautiola ja Hilpo konsertoivat mm. Lontoon Sibelius and Beyond– sekä Pariisin Saxophones en Fête –festivaaleilla.
Rautiolan ohjelmisto käsittää 1900-luvun saksofonikirjallisuuden merkittävimpien teosten lisäksi romantiikan ajan saksofonimusiikkia, nykymusiikkia nuorilta säveltäjiltä sekä useita saksofonille sovitettuja teoksia. Rautiola on kantaesittänyt Tapio Tuomelan, Olli Virtaperkon, Mandy Fangin, Yann Robinin ja Gerald Shapiron teoksia mm. IRCAMissa Pariisissa ja työstänyt Pierre Boulezin, Betsy Jolasin ja Christian Lauban saksofoniohjelmistoa säveltäjien itsensä johdolla.
Joonatan Rautiola on saavuttanut menestystä useissa kansainvälisissä kilpailussa. Hän voitti maaliskuussa 2007 Keski-Ranskassa Lempdesin kansainvälisen saksofonikilpailun ja sai viime vuonna Pariisissa arvostetun Saxiana- saksofonikilpailun kolmannen palkinnon sekä erikoispalkinnon. Rautiola on ainoana puhallinsoittajana voittanut Yleisradion Nuorten Solistien Suomen kilpailun. Rautiolan Ellipsos –saksofonikvartetti voitti toukokuussa 2007 Pariisissa arvostetun FNAPEC –kamarimusiikkikilpailun ja esiintyi syksyllä Pariisin Salle Pleyelissä. Rautiolalle myönnettiin 2006 Suomen saksofoniseuran Josef Kaartinen –tunnustuspalkinto.
Finlandia Weekly, Lee Alperin: "...suunnattoman lahjakas saksofonisti...mikään ei vaikuttanut olevan hänelle mahdotonta."
Kotisivut: Joonatan Rautiola
TULOSSA:
HS: Joonatan Rautiola palkittiin kolmasti Düsseldorfissa (21.9.2009)
OTTEITA MENNEISTÄ KONSERTEISTA:
1.2.2009 St. Merrin kirkko Pariisissa - Saxophones en fêtes -festivaali, palkintokonsertti Saxiana-kilpailusta
30.9.2008 klo 19, Sibelius-Akatemia, Tapio Tuomelan sävellyskonsertti
Ti 9.9.2008 klo 19, Temppeliaukion kirkko, "Eksoottiset linnut" Kaartin Soittokunnan solisti
Konsertti Mäntän Kuvataideviikoilla 15.6. - 17.8.2008, Kantaesitys säveltäjä Tuomas Turriagolta
Ke 28.11.2007 Sibelius & Beyond, St George's Hanover Square, Lontoo, pianisti Marko Hilpo

|