Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Miesaulajat
Naislaulajat
Instrumentalistit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Juuso Nieminen, kitaristi

Juuso NieminenJuuso Nieminen (s. 1979) aloitti kitaransoiton opiskelun 1989 Vantaan Musiikkiopistossa Timo Suomisen oppilaana. Sieltä hän siirtyi Turun Musiikkiakatemiaan Timo Korhosen ja Ismo Eskelisen oppilaaksi 1998-2001. Sibelius-Akatemiassa hän on opiskellut vuodesta 2001 Jukka Savijoen ja Jyrki Myllärisen ohjauksessa. Opintojaan hän on täydentänyt mm. David Russellin, Marco Sociasin, Eduardo Fernandezin, Zoran Dukicin sekä Alvaro Pierrin mestarikursseilla.

Juuso Nieminen on kilpaillut säännöllisesti vuodesta 1998 ja on saavuttanut menestystä useissa kansainvälisissä kitarakilpailuissa. Näistä mainittakoon tuore voitto Alhambra-kitarakilpailussa Valenciassa Espanjassa huhtikuussa 2006 sekä Heinsbergissä Saksassa 2005 ja Kreetalla Kreikassa 2004. Vuonna 2003 hän saavutti toisen sijan arvostetussa ”Michele Pittaluga” kilpailussa Alessandriassa Italiassa.

Juuso NieminenHänen tuleviin esiintymisiinsä kuuluvat mm. sooloresitaalit Saksassa ja Tšekeissä. Vuonna 2005 häntä kuultiin mm. ”Luigi Legnani” – festivaalilla Italiassa sekä Arhanesin kitarafestivaaleilla Kreetalla. Ukrainassa hän antoi sooloresitaalin sekä debytoi Ukrainan filharmonikkojen solistina ohjelmassaan J. Rodrigon tunnettu Aranjuez-konsertto. Hänen aiempiin esiintymisiinsä kuuluvat mm. debytoinnit Yhdysvalloissa Miamissa ”International guitar masters series” 2003, Filharmonia das Beiras-orkesterin solistina Portossa ja Sernancelhen kitarafestivaaleilla 2002 sekä sooloresitaali Portugalin Trofan kitarafestivaaleilla 2001.

Levy-yhtiö Terravoxin julkaisema (2005) ensilevy ”Juuso Nieminen plays Ponce & Rodrigo” on ollut huomattava arvostelumenestys. Marraskuussa 2006 ilmestyi toinen, "Guitar Recital - Juuso Nieminen". Lisäksi Nieminen on toiminut 2003 lähtien kitaristina Novjaro-yhtyeessä, joka on keskittynyt Astor Piazzollan tuotantoon.

Terravox: Guitar Recital - lue arvostelu Rondo Classicasta 2/2007

Kauppalehti OPTIO 7/6, Ralf Hermans: "Suomipojan sisällä sykkii latinosydän, niin intohimoista ja toisaalta herkkää soitto on. Rodrigon teosten teknilliset kompastuskivet ylittyvät lentäen ja poncelaiset laajamuotoiset maisemat piirtyvät tarvittaessa terävän kirkkaina, tarvittaessa taas utuisen ylevinä. Nieminen osoittaa, että kitaransoitto on kaikessa vaikeudessaan palkitsevaa; sekä soittaja että kuulijat pääsevät nautiskelemaan."

Turun Sanomat, Tomi Norha: "[– –] Georg Friedrich Händelin sarja nro. 7 cembalolle aloitti konsertin jykevästi. En ole koskaan ennen kuullut kenenkään soittavan kitaralla sellaisia korusäveliä kuin Nieminen teki teoksen ensimmäisessä osassa; trillit liversivät kuin lintuparvi keväthuumauksessa." (Turun musiikkijuhlien konsertti Brinkhallin kartanossa 19.8.2007, Juuso Nieminen, kitara. Händel, Bergman, Britten, Paganini.)

Keski-Suomalainen, Helvi Kangas: "[– –] Villa-Lobosin konsertto kitaralle ja pienelle orkesterille läikehti sävykylläisenä. Fraseeraus oli elävää ja Niemisen tulkitsema eteläamerikkalaisuus tuntui korvaan autenttisemmalta kuin brasilialaisen ikä- ja opiskelutoverin. Kadenssi vyörytti aitoa, leuat loksauttavaa virtuoosiluonnetta, mukana kaikki 1950-luvun alkuun mennessä tunnetut klassisen kitaratekniikan mausteet. Yhteistyö kapellimestarin ja orkesterin kietoman soolon tulkkina toteutuivat omille siiville valmiin taiteilijan malliin" (Jyväskylän kitarakilpailu 2008 finaali 5.11.2008, Jyväskylän Sinfonia, joht. Jorma Panula)

OTTEITA MENNEISTÄ ESIINTYMISISTÄ:

Yleisradio 1 / Uudet levyt: Juuso Niemisen puhuva kitara

"Juuso Nieminen on kahdesta edellisestä soololevystään saanut kehuja eikä hän välty niiltä uusimmankaan levynsä kohdalla. Niemisellä on kyky tuoda musiikki lähelle kuulijaa, luontevasti ja rehellisesti. Hänen taiteilijanluonteeseensa ei kuulu ylikorostunut itsensä esiin tuominen tai tyhjä virtuoosisuuden esittely. Niemisen kitara puhuu kuulijalle herkän intiimillä tavalla, kuin rakkaalle ystävälle."

Ti 28.7.2009 Lastenkonsertti Hangon kaupungintalon juhlasalissa klo 18.00 ja pe 31.7.2009 päätöskonsertti Hangon kaupungntalon juhlasalissa klo 19.00.
- Lue lisää uudesta Hangon Musiikijuhlasta.

5.11.2008 Jyväskylän Kitarakilpailu
- Juuso Nieminen voitti Jyväskylän kitarakilpailun 5.11.2008

Su 19.8.2007 klo 12, Turun Musiikkijuhlat, Brinkhallin kartano
Lue koko arvostelu
Turun Sanomista.

Juuso Nieminen

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi