Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Miesaulajat
Naislaulajat
Instrumentalistit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Mikael Helasvuo, huilisti

Mikael HelasvuoMikael Helasvuo tunnetaan johtavana suomalaisena huilutaiteilijana ja laaja-alaisena instrumenttinsa taitajana myös kansainvälisesti. Hän on opiskellut huilunsoittoa Juho Alvaksen johdolla Sibelius-Akatemiassa sekä Frantisek Cechin oppilaana Prahan konservatoriossa ja Aurèle Nicoletin oppilaana Freiburgin Musiikkikorkeakoulussa. Lisäopintoja hän on harjoittanut eri mestarikursseilla opettajinaan mm. Jean-Pierre Rampal, Severino Gazzelloni, Samuel Baron ja Pierre Sechét.

Hänen muusikonuransa käynnistyi Helsingin Kaupunginorkesterissa vuonna 1973, josta hän siirtyi 1976 Suomen Radion Sinfoniaorkesterin, toimien siellä soolohuilistina vuoteen 1988 asti.

Kamarimuusikkona ja solistina hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa ja Japanissa. Hän konsertoi säännöllisesti niin uudistuvan modernin ohjelmiston parissa kuin myös barokki- ja klassisen ajan musiikin tulkkina alkuperäissoittimin. Hänet tunnetaan mm. duona yhdessä pianisti Tuija Hakkilan ja kitaristi Jukka Savijoen kanssa, triona cembalisti Markku Mäkisen ja sellisti Jussi Seppäsen kanssa, Rantatie-kvartetista sekä alkuperäissoittimin soittavasta Ensemble Schrat -kvintetistä: Anni Haapaniemi, oboe, Asko Heiskanen, klarinetti, Tommi Viertonen, käyrätorvi ja Jussi Särkkä, fagotti.

Helasvuon lukuisista levytyksistä monia on palkittu sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on sekä kanta- että ensiesittänyt pitkälti toista sataa uutta huiluteosta, mistä ansiosta Suomen säveltäjät ry myönsi hänelle Madetoja-palkinnon 1992.

Helasvuo on toiminut Sibelius-Akatemiassa usean vuoden ajan ensin huilunsoiton lehtorina sekä vuodesta hän on hoitanut puhallinsoiton professuuria. Hän on antanut lukuisia mestarikursseja mm. Saksassa, Ruotsissa ja Norjassa. Hämeenlinnan Musiikkia Linnassa –festivaalin taiteellisena johtajan hän on toiminut vuodesta 2001 lähtien.

TULOSSA: 1. - 6.11. Kauniaisten Musiikkijuhlat

CD-levytykset merkille:

Uusin levy : J.M. Kraus: Flute Quintet, Crusell: 2 Flute Quartets (ALBA)

ONDINE:
Anton Diabelli Works for Flute and Guitar
Toru Takemitsu Works for Flute and Guitar
Astor Piazzolla Works for Flute and Guitar
”Cluster”. Contemporary Scandinavian Music
“Les Gouts-reünis” Leclair, Couperin, Morel etc.
“Jeu” Heininen, Meriläinen, Salonen
Couperin, Händel, Telemann etc. Sibelius-Akatemian barokkiyhtye

BIS:
Stamitz & Benda: Flute Concertos
Mozart: Complete Works for Flute and Orchestra
Giuliani: Complete Works for Flute and Guitar, 3 CDs

ALBA:
Rosetti, Graf: Concerto, Quartett

FINLANDIA:
“Finnish Flute Concertos” - Bergman, Englund, Meriläinen
Haydn: 3 Flute trios

LOVE RECORDS:
"Ode to Marilyn"

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi