Milla Viljamaa, pianisti
Milla Viljamaa (s. 1980) on työskennellyt säveltäjänä, sovittajana ja muusikkona mm. sirkus-, tanssi-, ooppera- ja teatteriproduktioissa sekä erilaisissa konserteissa. Lisäksi hän on toteuttanut kaksi omaan musiikkiinsa perustuvaa visuaalista konserttia Kadonnut kuu (2005) sekä Ansa (2008). Milla on esiintynyt yksin sekä monissa kokoonpanoissa lukuisien Euroopan maiden lisäksi mm. Australiassa, Kiinassa, Japanissa, USA:ssa ja Argentiinassa. Hän on työskennellyt myös mm. Australian Chamber Orchestran, Saint Paul Chamber Orchestran, Camerata Nordica kamariorkesterin, Irish Chamber Orchestran ja Tapiola Sinfoniettan kanssa Pekka Kuusiston johdolla.
Milla Viljamaan aktiivisimpia kokoonpanoja ovat kansanmusiikista ammentava Hereä, omaa tangonuevomusiikkia tekevä Duo Milla Viljamaa & Johanna Juhola sekä trio Las Chicas del tango, joilta kaikilta julkaistiin uudet albumit vuonna 2007. Duon toinen levy Mi Retorno oli Etnoemmaehdokas vuonna 2008. Elektrotangoa soittavan Johanna Juhola Reaktorin musiikkia on kuultu konserttien lisäksi myös tangoshowssa nimeltä Tango Roto, josta julkaistiin livelevy 2010. Millan ensimmäinen soololevy ”Paras aika päivästä” sisälsi hänen näkemyksensä arkipäivän pienistä yksityiskohdista. Toinen soololevy ”Minne” ilmestyi huhtikuussa 2011 ja siinä pohditaan tarun ja toden rajapintaa pääasiassa harmoonin ja jousikvintetin voimin.
Opettajana Milla Viljamaa on toiminut mm. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla, mistä hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2007 pääaineenaan piano ja harmooni. Hän on myös kehittänyt uudenlaista opetusmateriaalia nuottivihon ja cd-levyn muodossa julkaisuna nimeltä "Kansanmusiikkia pianisteille".
Uutinen 4.10.2011: Milla Viljamaan toinen soololevy "Minne" on noussut Eurooppalaiselle maailmanmusiikkilistalle (World Music Charts Europe) lokakuussa 2011.
Kotisivut: Milla Viljamaa
KOKOONPANOT:
Uusi: Saaga Ensemble - Julkaisukeikka 6.10.2011 Feenix Klubilla
HEREÄ - Pohjoismaisia maisemia urbaanein värein
Johanna Juhola Reaktori - Neljän pidättelemättömän muusikon sävelkeitos
DUO Milla Viljamaa & Johanna Juhola - Kuplivaa modernia konserttitangoa
Milla Viljamaa & CO - Visuaalista musiikkia ja arkipäivän kertomuksia
Las Chicas del tango - Tangotarinoita naisen äänellä

|