Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Mieslaulajat
Naislaulajat
Instrumentaristit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Ilmiliekki Quartet

Ilmiliekki QuartetIlmiliekki Quartet nousi suuren yleisön tietoisuuteen voittamalla Pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets – yhtyekilpailun 2002. Vuonna 2004 yhtye nimettiin Finland Festivalsin Nuoreksi Taiteilijaksi ja trumpetisti Verneri Pohjola valittiin Pori Jazzin Vuoden Muusikoksi. Samana vuonna Ilmiliekin ensimmäinen levy March Of the Alpha Males oli Jazz-Emma –ehdokkaana sekä yhtyeelle myönnettiin Teosto-palkinto. Yhtyeen toinen levy, Take It With Me, 2006 (TUM Records) herätti kansainvälistä kiinnostusta ja vei yhtyeen esiintymään niin New Yorkin Lincoln Centeriin kuin Lontoon klubeillekin. Syksyllä 2009 on luvassa levytys ja konserttikiertue yhdessä laulaja Emma Salokosken kanssa.

Ilmiliekki Quartet on vakiinnuttanut paikkansa niin suomalaisilla kuin pohjoismaisilla jazzfestivaaleilla. Viime vuosien esintymismatkat ovat suuntautuneet Viroon, Englantiin, Hollantiin, Belgiaaan, Puolaan, Saksaan, Irlantiin, Yhdysvaltoihin, Kanadadaan ja Australiaan. Syksyllä 2008 Ilmiliekki Quartet esiintyi kiertueella Australiassa, Wangarattan ja Brisbanen jazzfestivaaleilla ja kesällä 2009 Ilmiliekki Quartettia kuultiin kiertueella Kanadassa.

Yhtyeen omaa musiikkia kuvataan vapaasti improvisoitujen ja sävellettyjen osuuksien sekoituksena, joka tarjoaa tilavia väyliä vapaalle soittamiselle jäsentyneiden teemojen ympärillä. Yhtyeen jäsenten omien kappaleiden lisäksi Ilmiliekki on esittänyt myös tulkintojaan Björkin, Ornette Colemanin, Tom Waitsin, Radiohedin ja Suzanne Vegan tuotannosta. Ilmiliekki Quartetin keulakuvana pidetään trumpettia ja melodicaa soittavaa Verneri Pohjolaa. Rumpuja soittaa Olavi Louhivuori, pianoa Tuomo Prättälä sekä bassoa Antti Lötjönen. Ilmiliekki Quartetin voima kumpuaa hyvästä ensemble-työskentelystä sekä näkemysten, asenteen ja rohkeuden jakamisesta, joita tarvitaan luovan, kunnianhimoisen ja ilmaisevan musiikin luomisessa.

SEURAAVA ESIINTYMINEN:

Akaa Jazz 20.3.2010

Kotisivut: Ilmiliekki Quartet

My Space: Ilmiliekki

Haastattelu: Verneri Pohjola / Meteli.net / 23.11.2006

Arvosteluja:

Helsingin Sanomat, Jukka Hauru: Emma Salokoski Ilmiliekeissä 9.4.2010

All About Jazz, Budd Kopman 19.7.2007
All About Jazz, Mark F. Turner, Take It with Me
Observer Music Monthly, Stuart Nicholson 2/2007
The Observer, Stuart Nicholson, 11/2006
All About Jazz, Budd Kopman, live-esitys NY

THE IRISH TIMES, Ray Comisky (1 May 2007): "The best came last. Leading Finland's marvellous working quartet, Ilmiliekki, trumpeter Verneri Pohjola had the mark of greatness. A mix of Tomasz Stanko, Arve Henriksen and Miles Davis, all welded into a personal concept, in a festival with more than its share of outstanding young musicians, he was of a different order.
With the technique and the nerve to do anything, and the judgment to go with it, his rubato playing was spare and poised, every note placed to perfection, using contrasts of register and tone superbly. His choices were constantly surprising but logical, no matter how freely he played, and his band, particularly pianist Tuomo Prättälä, is a class act, but Pohjola is special."

Levytykset:

Albumi "Vi sålde våra hemman" yhdessä Emma Salokosken kanssa. Lue lisää Sublime Music Agencyn erikoistuotannosta.

Albumi "Take it with me" (TUM CD 020) julkaistaan tiistaina 28.11.2006 klo 21 Juttutuvassa (Säästöpankinranta 6) Helsingissä. Lue HS:n artikkeli.
- March of the Alpha Males (TUM Records 2003, TUM CD 005)

Yhteydenotot:
Virpi Salomaa
Tel. +358 40 535 1840
virpi.laaksonen@festium.fi

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi