Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Miesaulajat
Naislaulajat
Instrumentaristit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Antti Rissanen, Big Band kapellimestari

Antti RissanenAlunperin pianonsoittoa opiskelleelle säveltäjä, sovittaja, pasunisti, kapellimestari Antti Rissaselle tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta erilaisten orkestereiden puikoissa. Vuositasolla kertyvistä 40-60 konsertista suurin osa on Big Band -konsertteja, ja uusimpia yhteistyökumppaneita ovat olleet Vantaan Viihdeorkesteri, Moskovan big band sekä Helsingin kaupunginorkesterin tänä syksynä aloittama Philharmonic Big Band.

Yhteistyötä sinfoniaorkestereiden kanssa Rissaselle on kertynyt jo kahdeksan vuoden ajan. Tästä kertoo myös laaja ohjelmisto; Frank Sinatraa, elokuvamusiikkia, vappukonsertteja ja joulukonsertteja, joista mainittakoon valmis ohjelmisto yhdessä Maria Ylipään ja Gary Revel Juniorin kanssa. Helsingin Musiikkitalossa Rissanen esiintyy lokakuussa 2011 yhdessä Suomen arvostetuimpiin kuuluvan iskelmäartistin Paula Koivuniemen kanssa. Johtamisen lisäksi Rissasen vastaa solistin ohjelmiston sovittamisesta sinfoniaorkesterille. Aiempiin solistiyhteistyökumppaneihin ovat kuuluneet mm. Kari Tapio, Sonja Lumme, Kirka, Laura Voutilainen, Maria Ylipää, Mikael Konttinen, Matti Salminen, Arja Koriseva, Tapani Kansa, Saska Helmikallio, Paleface, Pepe Willberg ja Johanna Försti. Ulkomaista yhteistyötä Rissanen on tehnyt mm. Benny Golsonin, Claudio Roditin, The New York Voicesin, John Fedchockin, Bill Watrousin ja Robert Bachnerin kanssa.

Rissanen on johtanut ulkomaisia orkestereita mm. Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Virossa. Kaiken kaikkiaan Rissanen on esiintynyt yli 25 maassa muusikkona, solistina ja johtajana. Kansainvälisen kentän tunteminen on ollut eduksi myös niissä lukuisissa luottamustehtävissä, joita Rissaselle on vuosien varrella kertynyt. Imatran Big Band -festivaalilla hän on toiminut taiteellisessa johtokunnassa 2003 lähtien. Vuonna 2005 hän perusti yhdessä Sami Pöyhösen kanssa ammattimaisesti toimivan The Great Helsinki Swing Bandin. Suomen Big Band yhdistyksen johtajana hän on toiminut 2009 lähtien. Lisäksi Rissanen on toiminut kouluttajana useassa eri maassa, Helsingin ammattikorkeakoulussa opettajana 2001 lähtien ja Sibelius-Akatemiassa lehtorina 2007-2001. Erityismaininnan ansaitsee Rissasen vuonna 2000 perustama kansallinen junior all star big band lahjakkaille nuorille muusikoille.

Aivan viime vuodet ovat vieneet Rissasen myös esiintymään uuteen suosioon nousseen Dallapé-orkesterin kanssa sekä tanssittamaan kilpailijoita MTV3:n suositussa ohjelmaformaatissa Tanssii Tähtien kanssa.

TULOSSA 2011:

La 8.10. Malmitalo; The Great Helsinki Swing Big Band, "Music of Bing Crosby"

Ti 19.10. Musiikkitalo; HKO Philharmonic Big Band & Paula Koivuniemi

La 5.11. Musiikkitalo; The Great Helsinki Swing Big Band, "It's a swinging affair"

To 10.11. Verkatehdas; The Great Helsinki Swing Big Band & Paula Koivuniemi

La 12.11. Imatran kulttuurikeskus; Imatra Big Band & Victoria Tolstoy

Ti 22.11. Verkatehdas; The Great Helsinki Swing Big Band & Paula Koivuniemi

Ke 14.12. Malmitalo; The Great Helsinki Swing Big Band "Christmas Special"

Pe 16.12. Imatran kulttuurikeskus; Imatra Big Band, "Joulukonsertti"

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi