Festium - Konsertti- ja ohjelmatoimisto
SuomeksiIn EnglishMusiikki

Uutiset

Valokeilassa

Palvelut

Taiteilijagalleria Mieslaulajat
Naislaulajat
Instrumentaristit
Kapellimestarit
Vanha musiikki
Jazz
Muut

Linkit

Ota yhteyttä

kuuluu kaikille - kaikkialla

Juha Hostikka, tenori

Juha HostikkaJuha Hostikka on opiskellut laulua Sibelius-Akatemiassa, jossa hänen opettajanaan on ollut Peter Lindroos. Alunperin baritonista tenoriksi vaihtaneen Hostikan äänessä on runsautta ja värikylläisyyttä.  Yli kymmenvuotisen uransa aikana hänestä on tullut erityisesti kysytty lastenoopperoiden ja modernien oopperoiden tulkitsija ja kantaesittäjä.

Suomen Kansallisoopperassa Hostikka on vieraillut 1999 lähtien. Mozartin Taikahuilu oopperan ja Bizet’n Carmen oopperan lisäksi hän on laulanut Fageruddin lastenoopperassa Kerjäläiset sekä Kansallisoopperan oopperasadussa Kahlekuningas ja Karkuri. Savonlinnan Oopperajuhlilla Hostikkaa kuultiin 2004-2008 suuren suosion saavuttaneissa Kalevala-aiheisissa lastenoopperoissa; Jaakko Kuusiston Koirien Kalevalassa sekä Jukka Linkolan Hui Kauhistuksessa, joista molemmista Ondine levy-yhtiö on tehnyt DVD taltioinnit.

Lastenooppera Kahlekuningas ja karkuri (Juha Hostikka), kuva Heikki Tuuli

Tärkeimpiin viimeaikaisiin moderneihin oopperateoksiin kuuluvat Tauno Pylkkäsen Sudenmorsian, Philip Glassin Rangaistussiirtola, Ooppera Skaalan tuottama Turing Machine; joka kävi vierailulla kansainvälisillä uuden oopperan festivaalilla Vilnassa (2009) sekä Helsingin Juhlaviikkojen tuottama Veli-Matti Puumalan Anna Liisa (2009).  Oulun oopperassa Hostikka on vieraillut säännöllisesti ja viimeisimpänä Aulis Sallisen Punaisessa viivassa sekä Giacomo Puccihin Gianni Schicchissä (2010). Tammikuussa 2010 Anu ja Juha Hostikan Kotkassa kantaesittämä Jaakko Kuusiston parisuhdekomedia “Makuukamariooppera” on saanut yleisöltä ja kriitikoilta lämpimän vastaanoton. Suositut esitykset kiertävät ympäri Suomen.

Lontoon Proms-festivaalilla Hostikka on vieraillut Sinfonia Lahden solistina esittäen Sibeliuksen näyttämömusiikkiteoksen Myrsky. Sinfonia Lahden kanssa hän on tehnyt myös Chess-musikaalin konserttiversiona. Vuonna 2010 konserttilavat ovat tulleet tutuksi Hostikalle maineikkaan Dallapé-orkesterin elvyttäjänä ja toiminnanjohtajana. Hostikan tenori taipuu oivallisesti myös ikivihreään. 

Itä-Savo, Riitta-Leena Lempinen-Vesa: "Seppo Ilmarinen, koira Juha Hostikka, luo oopperan hauskimman kohdan nousemalle sillitynnyristä. Hostikka laulaa komeasti, ja lavaolemuksessa on rentoa ja huoletonta koiruutta. Sammon takominen ja synty ovat teoksen vahvoja hetkiä." Jaakko Kuusisto, Koirien Kalevala, ensi-ilta Savonlinnasalissa 8.7.2007. Lue koko arvostelu.

Hufvudstadsbladet, Mikael Kosk: "I huvudrollen har Helena Juntunen et utmanande sångstämma som kräver en del vokal ekvilibrikstik, och det är utan tvekan genom musiken, inte skådespeleriet som hon gestaltar ett mycket känsloladdat kvinnoöde. Av de många övriga rollerna är det särskilt tre man fäster sig vid: Sanna Kurki-Suonios blodfyllda zigenarberättare Husso, Juha Hostikkas försagda, blyga och känsliga älskare, och Jorma Hynninens furiöst nedstämda husbonde - så ser en människa som känner ett svek inom sig ut." Anna Liisa av Veli-Matti Puumala på basis Minna Canths pjäs med samma Namn. Tapiola Sinfonietta. Helsingfors festspel. 18.8.2008 premiär på Alexsandersteatern.

Turun Sanomat, Matti Lehtonen: "Anna Liisan esitystä on syytä pitää kerrassaan upeana. Jan Söderblomin johtama Tapiola Sinfonietta soitti moitteettomasti ja solistit onnistuivat toinen toistaan paremmin. Helena Juntusen kontolla oli jättiläismäinen nimirooli, jonka hän teki häikäisevän varmaotteisesti. Ville Rusanen teki täydellisyyttä hipoen Mikon osan ja Juha Hostikka toi osuvasti esiin Johanneksen surkuhupaisan avuttomuuden." Lue koko arvostelu.

Kaakonkulma verkossa: "Oopperalaulajan mökillä ei musisoida" (12.8.2009)


OTTEITA MENNEISTÄ ESITYKSISTÄ:

Porin Ooppera 2010: Hämäränmaassa

Oulun Ooppera 2010: Gavalleria rusticana ja Gianni Schicchi

Oulun Ooppera 2009: Punainen Viiva, Agitaattori

Ooppera Skaala: Turing Machine, vierailu Vilnan Noa (New Opera Action) festivaaleilla (2009)

Oulu Sinfonia: Koirien Kalevala 13.1. - 17.1.2009

Helsingin Juhlaviikot 2008: Minna Canth - Veli-Matti Puumala, Anna Liisa, Johannes

JULKAISUT:

Jaakko Kuusisto, Koirien Kalevala DVD (Ondine)

POHJOINEN HESPERIANKATU 9, 00260 HELSINKI. Puh. 09-556 024. Email: festium@festium.fi