Petteri Salomaa, baritoni
Petteri
Salomaa on suorittanut oopperalaulajan loppututkinnon Sibelius-Akatemiassa.
Hän voitti Lappeenrannan laulukilpailun 19-vuotiaana vuonna
1981 ja oopperadebyyttinsä hän teki Suomen Kansallisoopperassa
1983 Figaron häiden Figarona. 1986–92 hän vieraili
säännöllisesti Drottningholmin linnan teatterissa
Tukholmassa Mozartin oopperoiden päärooleissa ja 1987
Papagenon roolissa mm. Genevessä ja Amsterdamissa. Yhdysvaltain
debyytti tapahtui samoihin aikoihin Detroitissa Figaron häiden
Figarona. Freiburgin oopperassa Salomaalla oli kiinnitys 1989–91.
1990-luvun alkupuolella Salomaan oopperatehtäviä olivat
mm. Papagenon, Guglielmon ja Robinsonin (D. Cimarosan Il matrimonio
segreto) roolit Frankfurtin oopperassa 1992–93, Don Giovannin
nimirooli Stuttgartissa (Stuttgarter Hofkonzerten), Purcellin King
Arthurin esitykset Châtelet-teatterissa Pariisissa ja Covent
Gardenissa Les Arts Florissants -yhtyeen kanssa sekä Suomen
Kansallisoopperassa Erik Bergmanin Det sjungande trädet -oopperan
kantaesitys ja levytys.
 |
| Taikahuilu, (Petteri Salomaa) kuva Matti
Kolho |
1996–2000 Salomaa on vieraillut Suomen Kansallisoopperan
ohella mm. Oslon, Malmön, Triesten, Dresdenin, Düsseldorfin
ja Geneven oopperoissa sekä G. Legrenzin oopperan La Divisione
del mondo esityksissä Innsbruckin vanhan musiikin ja Schwetzingenin
festivaaleilla. Viime vuosina Salomaan oopperatehtävät
ovat keskittyneet Suomen Kansallisoopperaan, jossa hänen roolejaan
ovat olleet mm. Cosi fan tutten Guglielmo, Haydnin Orlando Paladinon
Pasquale, Lemmenjuoman Dulcamara, Rossinin Matka Reimsiin -oopperan
espanjalainen aatelismies Don Alvaro ja Death of Klinghofferin Kapteeni.
Viimeksi mainitussa roolissa hän vieraili vuonna 2003 myös
Prahan kansallisteatterissa.
 |
| Matka Reimsiin (Petteri Salomaa), kuva
Heikki Tuuli |
Oopperatyöskentelyn ohella Petteri Salomaa on kysytty konsertti-,
oratorio- ja lied-laulaja. Hän on esiintynyt keskeisissä
oratoriotehtävissä pohjoismaisten orkestereiden lisäksi
mm. Skotlannin kamariorkesterin, San Franciscon sinfoniaorkesterin,
Rotterdamin filharmonisen orkesterin, Birminghamin filharmonisen
orkesterin sekä Israelin ja Berliinin filharmonikkojen kanssa.
Lied-laulajana hän on esiintynyt omissa konserteissa ja myös
kamariyhtyeiden kanssa kaikilla tärkeimmillä kotimaisilla
festivaaleilla sekä useissa Euroopan maissa. Hänen pianistipartnerinaan näissä konserteissa on usein toiminut Ilmo Ranta. Muita
Salomaan kanssa säännöllisesti esiintyviä pianisteja
ovat olleet Tuija Hakkila, Olli Mustonen ja Gustav Djupsjöbacka.
Salomaan määrältään yli kolmeenkymmeneen
nousevista levytyksistä, joista monia on palkittu kansainvälisin
palkinnoin, mainittakoon Figaron häiden Figaro, Beethovenin
9. sinfonian bassosoolo R. Norringtonin johdolla, Mendelssohnin
Elias kapellimestarina Ph. Herreweghe sekä Frank Martinin Golgotha
Wienissä tehtynä levytyksenä.
Salomaa on tullut tutuksi vuosina 2000-2005 Sysmän Suvisoiton
taiteellisena johtajana. Keväällä 2003 hän suoritti
ensimmäisenä oopperalaulajana musiikin tohtorin tutkinnon
Sibelius-Akatemiassa, jossa hän on toiminut
laulumusiikin professorina syksystä 2003 lähtien viiden vuoden ajan. Syksyllä 2008 Salomaa vastaanottaa vierailevan lauluprofessorin viran Tukholman Kuninkaallisessa Musiikkikorkeakoulussa.
Musiikkinäytteet / Kotisivut: Petteri Salomaa
Hufvudstadsbladet, Lena von Bonsdorff: "[– –] Petteri Salomaa on täysin suvereeni esiintyjä, eikä pelkästään musikaalisesti vaan pienimpiä ilmeitä ja eleitä myöten. Tämä tuotanto on näkemisen arvoinen jo pelkästään hänestä säteilevän hyväntuulisuuden ansiosta." (Alminsali, Vierailuesitys, Mozartin Taikahuilu, Papageno, 9/2005)
Salonseudun Sanomat, Reijo Anttila: "[– –] Oopperalaulaja, laulumusiikin professori Petteri Salomaa on liedin vahva taitaja, jonka eläytyminen runoon tuottaa sanan täydessä merkityksessä taidetta. Vaikka ei kaikin osin kieltä ymmärtäisikään, laulujen tunnesisältö välittyy silti hänen tulkinnastaan ja tietenkin myös Schumannin sävelistä. Salomaan laulamisen tekniikka tuntuu täydelliseltä, baritoniäänen persoonallinen väri kiehtoo ja sopii romanttiseen ohjelmaan. Joissakin radioäännitteissä kuullut liiallisen makeat glissandot loistivat poissaolollaan. Laulujen laaja ambitus ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia, vaan ohenteiset ylä-äänet soivat hivelevän kauniina. Liikuttuneena ihailin Salomaan eläytymistä aitojen romantikkojen, kuten Heinen ja Eichendorfifin runoihin. Samoin hän vangitsi kuulijansa pitkään hiljaisuuteen Justinus Kernerin laulussa Stirb, Lieb und Freund" (Kamari 21 -konsertti Schumanniana Kivassa 29.11.2007. Laulajat Melis Jaatinen ja Petteri Salomaa, pianistina Ilmo Ranta ja kertojana Lasse Pöysti.)
Opera, Max Loppert, nro: Joulukuu 2008: "[– –]...ja pääparin miehitys – aina ihailtava suomalainen baritoni Petteri Salomaa patinoituneena varttuneena sankarina (hänen suurenmoinen näyttämöllinen läsnäolonsa ja korkean laulutekstuurin suvereeni hallintansa täydentyivät erinomaisen idiomaattisella italian kielen käsittelyllä) ja tunnustettu ruotsalainen mezzo Ann Hallenberg arvokkaana, hellästi luontevana sankarittarena, erikoisen vakuuttavana ja koskettavana matalimmissa fraaseissaan – takasi esitykselle sen aidon monteverdiaanisen ylevyyden. (Drottningholmin linnanteatteri, Tukholma, kesä 2008, Monteverdi: Odysseuksen paluu, joht. Mark Talow, ohjaaja Johanna Garpe).
Satakunnan Kansa, Juha-Pekka Peltonen: "[– –] Baritoni Petteri Salomaan vahva lied-tausta kuului hänen tulkinnassaan. Teksti oli selkeästi artikuloitua ja monivivahteisesti sävytettyä - kollega Fischer-Dieskaun tyyliin. Päätösosa Der Abschied vie tunnin kestävästä Maan laulusta puolet. Oboe- ja huilusoolot toteutuivat upeina. Hienoja hetkiä tarjosi kohta, jossa äänessä olivat vain baritoni, huilu ja kontrabassot." (Das Lied von der Erde. Pori Sinfonietta Promenadisalissa 22.1.2009, Jukka Iisakkila, kapellimestari, Petri Bäckström, tenori, Petteri Salomaa, baritoni).
Linkki Petteri Salomaan kirjoittamaan artikkeliin Mirjam Helinin -laulukilpalun sivuilla sekä kommentit YLE Kulttuurin sivuilla samasta kipailusta
TULOSSA: Ks. Petteri Salomaan kotisivut
Pe 10.12.2010 klo 19, Mustasaaren kirkko (Korsholma), Bach: Jouluoratorio
Kamarikuoro Psallite, Rainer Hålmgårdin johdolla
Susanne Westerlund - Maria Sanner - Tom Nyman - Petteri Salomaa
OTTEITA MENNEISTÄ ESIINTYMISISTÄ:
31.10.2010 klo 15:30 Kauniaisten musiikkijuhlat,
Uusi Paviljonki
Su 28.7.2010 klo 19, Joroisten Musiikkipäivät 2010, Runosta lauluksi, YLE Radio 1 suora lähetys. Kuuntele.
Su 31.1.2010 klo 16, Vuotalo, Midvintemusik i Östra Helsingfors 2010, Lotta Emanuelsson, piano, Die schöne Müllerin
Ma 21.9.2009 klo 19 Temppeliaukion kirkko, Norppa Aid -tukikonsertti saimaannorpan hyväksi
Ismo Eskelinen - Pekka Kuusisto - Elina Mustonen - Olli Mustonen - Petteri Salomaa
Tokyo Symphony Orchestra: Sibelius, "The Tempest", cond. Mr. Naoto Otomo
5.9.2009, Tokyo Opera City Concert Hall
6.9.2009, Ryutopia Niigata
Soloists: Juntunen - Koskela - Salomaa - Hostikka
Suomi-Japani 90 vuotta
TOKYO, Musashino Civic Cultural Hall, Recital concert
1.9.2009 "Dichterliebe"
Suomi-Japani 90 vuotta
VILNA, Christopher Summer Festival, taiteellinen johtaja Donatas Katkus
Ke 13.8.2009 klo 19 St. Catherine Church
Resitaalikonsertti, pianotaiteilija Steinunn Ragnarsdóttir:
"Dichterliebe" ja lauluja Schumann, Kuula, Sibelius
- Konsertin taltioi Liettuan kansallinen radio, ja lähettää myöhemmin ohjelmassa "Ääniä Euroopan konserttilavoilta" (Sounds from the cocert venues of Europe)
Ma 10.8.2009: Turun Musiikkijuhlat (FI), Olli Mustonen & Rodion Shtshedrin
Mustonen: "Tähtitarha" - neljä laulua Eino Leinon teksteihin
Shtshedrin: Opus 118: "My Age, my wild beast" Vocal cycle for tenor, narrator and piano. Text by Osip Mandelstam. Duration 28'
Su 19.4.2009 klo 15.00 Sellosali, Schubert: Die Schöne Müllerin, Tuija Hakkila, piano
Su 22.2.2009 klo 18, Yhteisvastuukonsertti Huopalahden kirkossa, Helsinki
Ke 11.2.2009 & To 12.2.2009 klo 18-19.10 Berwaldhallen, Tukholma, Beethoven 9 "Oodi Ilolle", Tukholman Kuninkaallisen Musiikkikorkeakoulun orkesteri, joht. Daniel Harding. Solistit: Dimande-Kindblad-Håkansson-Salomaa
La 24.1.2009 klo 19.03-21.05, YLE Radio 1, Musiikin teemailta, Flyygelin mutkassa. Syväluotaus saksalaisen liedin historiaan. Studiossa kirjallisuuden tutkija ja suomentaja Teivas Oksala, baritoni Petteri Salomaa, pianotaiteilija Ilmo Ranta. Toimittajina Paula Nurmentaus ja Risto Nordell.
To 22.1.2009 klo 17.20 - 17.50, YLE Radio1, Flyygelin mutkassa (uusinta 14.1.2009 esityksestä)
To 22.1.2009 klo 19, Pori Sinfonietta, Promenadisali: "Pariisi ja Wien- unelmien kaupungit", Mahler: Das Lied von der Erde "Maan laulu" tenori Petri Bäckström ja baritoni Petteri Salomaa
Ooppera kesä 2008: Drottningholmin linnan teatteri, Tukholma, Monteverdin Odysseuksen paluu, Odysseus Lue lisää valokeilasta
KUUNTELE OOPPERA: SR P2, 9.8.2008 suora lähetys viimeisestä esityksestä kaikkiin EBU-maihin, kuuntele arkistosta
WDR 3 (West Deutsche Rundfunk), 23.8. 2008
Lue arvio SR P1 Kulturnytt 28.7.2008
Kuva 1: Drottningholmin linnan teatteri, kesä 2008, Monteverdi: Odysseuksen paluu, Petteri Salomaa Odysseuksen roolissa.
Kuva 2: Suomen Kansallisooppera, 2006-2007, Rossinin ooppera Tuhkimo, Petteri Salomaa palvelija Dandinin roolissa ja Riikka Rantanen Clorinda sisaren roolissa.

|