Tom Nyman, tenori
Alunperin vaasalainen kielten opiskelija ja rock-yhtyeen kitaristi, tenori Tom Nyman siirtyi musiikkiopintojen pariin Sibelius-Akatemiaan 1987. Oopperadebyyttinsä
hän teki kotikaupungissaan Mozartin Taikahuilun Taminona
1989. Ensiesiintyminen Suomen Kansallisoopperassa oli 1990 Trailescun
Saapasjalkakissan Prinssinä. Siitä lähtien Nyman on vieraillut
Kansallisoopperassa säännöllisesti mm. Mozart–rooleissa
Taikahuilun Taminona ja Figaron häiden Don Basiliona, Haydnin
Orlando Paladinon Medorona, Straussin Arabellan Elemerinä sekä
useiden suomalaisten oopperoiden kantaesityksissä.
Oopperadebyyttinsä, Mozartin Taikahuilun Taminon
roolin, Tom Nyman on sittemmin esittänyt yli 200 kertaa useissa eri produktioissa:
Kansallisoopperan lisäksi mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla August
Everdingin ohjauksessa sekä Kari Heiskasen ohjaamassa Vantaan
oopperan Pikku Taikahuilu –produktiossa.
1990-luvulla oopperaroolilistaan kertyivät
mm. Belmonte (Ryöstö Seraljista), Fenton (Windsorin iloiset rouvat), Don
Ottavio (Don Giovanni), Viktor von Sonnig (Auringon talo). 2000-luvulla seurasivat mm. Lenski (Jevgeni Onegin), Gomatz (Zaide) ja Banér (Kung Karls Jakt). Oopperan lisäksi Nyman on laulanut useita operetti- ja musikaalirooleja. Rock-urakin on viime vuosina saanut jatkoa Gee7-yhtyeen jäsenenä.
 |
| Arabella (Tom Nyman, Ritva-Liisa Korhonen),
kuva Heikki Tuuli |
Tom Nyman on kysytyimpiä oratorio-ja passiotenoreitamme. Hänen ohjelmistoonsa kuuluvat kaikki keskeiset kirkkomusiikkiteokset, joita hän on esittänyt mm. Peter Schreierin, Roy Goodmanin ja Harry Christophersin sekä Anders Öhrwallin kanssa. Nyman on nauttinut myös pitkästä yhteistyöstä Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa, joka pitää sisällään parinkymmenen levytyksen lisäksi konserttikiertueita mm. Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Japaniin, Ranskaan ja Englantiin. Rautavaaran Vigilian solistina hän on esiintynyt Schleswig-Holsteinin musiikkijuhlilla ja Skotlannissa Northern Festivaaleilla Nyman lauloi Mahlerin Das Lied von der Erde –kamarimusiikkiversion BBC Scottish Symphony Orchestran kanssa. Resitaaleja hän on tehnyt yhdessä pianisti Tuula-Maria Tuomelan kanssa, mm. Foianon kaupungissa Toscanassa sekä Pietarissa, Palaces of St. Petersburg –festivaaleilla. Kapellimestariyhteistyöstä mainittakoon Jorma Panula, Sakari Oramo, Ralf Gothón, Okko Kamu, Hannu Lintu, John Storgårds, Juha Kangas, Mikko Franck Ulf Söderblom ja Susanna Mälkki kanssa. Perheen pienimmät tuntevat Nymanin äänen Walt Disneyn piirretyistä elokuvista.
Levytyksiä Nyman on tehnyt levymerkeille BIS, Ondine, Finlandia ja Polyhymnia, joista mielenkiitnoisimmiksi Nyman nostaa maailman kantaesityksen: Shostakovitsin sarja suomalaisiin teemoihin Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ja Juha Kankaan kanssa sekä Brittenin Serenade op. 31 Suomalaisen kamariorkesterin solistina ja Susanna Mälkin johdolla. Nymanin muut levytykset sisältävät mm. useita oopperalevytyksiä Bergman: Det sjungande trädet, Pacius: Kung Karls Jakt, Crusell: Den lilla Slavinnan.
Huvudstadsbladet, Folke Forsman: "[– –] Bland solisterna var Tom Nymans evangelist i egen klass. Med sin smidiga tenor tolkade hah bibeltexten återhållsamt men utrycksfullt och gav samtidigt exakta signaler för körernas insatser." (Matteuspassionen, Akademiska Lyran, Akademista sångföreningen, barocorkestern Opus X, dir. Kari Turunen. Solister: Tom Nyman, Sören Lillkung, Thérèse Karlssson, Wivan Nygård-Fagerudd, Niall Chorell, Petri Lindroos. Johanneskyrkan 1.4.2007.)
TULOSSA:
3.9. & 4.9.2010, Karjalohjan ja Tammisaaren kirkko, "Englantilaista olkaa hyvä" Britten Serenade solisteina Tom Nyman ja Timo Ronkainen, käyrätorvi. Lohjan orkesteria johtaa Esa Heikkilä
25.9.2010 Gee7, Porvoo
4.-8.10.2010, Elokuvamusiikia -kiertue Lohjan kaupunginorkesterin kanssa
OTTEITA MENNEISTÄ ESITYKSISTÄ:
La 21.8.2010, Vaasan Kuntsin taidemuseo, Tom Nyman & Christine Bengtsson-Lumio, piano
To 25. & Pe 26.3.2010, Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkestereiden yhteiskonsertti, J.S. Bach: Matteus-passio, joht. Antti Mattila
CANTORES MINORES:
ke 31.3.2010 klo 18.30
J.S. Bach: Matteus-passio, Vihdin kirkko
ja pe 2.4.2010 klo 18.00 Helsingin Tuomiokirkko
Cantores Minores, CM Koulutusryhmien kuoro
Solistit: Tom Nyman, evankelista, Heikki Kilpeläinen, Jeesus,
Anna-Kristiina Kaappola, sopraano, Jussi Myllys, tenori, Tuomas
Pursio, basso
Lohjan kaupunginorkesteri, Joht. Hannu Norjanen
Lappeenrannan kaupunginorkesteri
Ke 1.4.2009 Lappeenranta-sali klo 19, Benjamin Britten, joht. Tibor Bogányi
To 2.4.2009 Temppeliaukion kirkko, Helsinki, Benjamin Britten, joht. Bogányi
Cantores Minores, J.S.Bach: Johannes-Passio
Ke 8.4.2009 klo 18:30 Vihdin kirkko
Pe 10.4.2009 klo 18 Helsingin Tuomiokirkko
Tuorein levytys:
BIS, Sibelius, The Origin of Fire, Sinfonia Lahti, Osmo Vänskä
Polyhymnia, Benjamin Britten Songs, kuuntele näytteitä

|